Olen lastenpsykoterapeutti Kari Ålander

Teen lastenpsykoterapiaa 5-12 vuotiaiden lasten kanssa. Koulutukseni on ylemmän erityistason kognitiivinen lastenyksilöpsykoterapeutti ( Valviran hyväksymä ). Olen kognitiivisen psykoterapiayhdistyksen jäsen. Lisäksi olen erityistason perheterapeutti. Vuodesta 2005 alkaen olen toiminut KELA:n kuntoutuspsykoterapian palveluntuottajana.

Lastenpsykoterapian tekeminen lasten kanssa on tunteiden, niiden hallinnan ja ilmaisun opettelua. Toisinaan on hyvä opetella myös tunteiden sietämistä. Pääasiallisesti olen työskennellyt lasten kanssa, jotka ovat kokeneet jonkinlaisen trauman tai ovat pitkäkestoisesti traumatisoituneet. Myös lasten joilla on kehitykseen liittyviä ongelmia. Lapsen kehitystä voi joskus viivästyttää hänen kokema suru, esim. vanhempien avioerosta. Tärkein punainen lanka työssäni on auttaa lapsia heidän kokemassaa tunne ahdingossa. Siihen tarvitaan myös vanhempia ja koulutuksestani perheterapeutiksi on ollut siinä apua.

Lastenterapia voi olla leikkiterapiaa. Jossa lapsi ilmentää omia mielenmaailman sisältöjä leikin avulla. Lapsen terapia keinojen valinnan suunnittelen lapsen kanssa yhdessä. Mitä paremmin lapsi sitoutuu terapiaan sen parempi on lopputulos. Tämä vaatii myös vanhempien sitoutumista. Terapian kesto vaihtelee muutamasta kuukaudesta useisiin vuosiin. Terapian kestoon vaikuttaa monet tekijät. Lapsesta lähtöisin olevat tekijät mutta usein myös lapsen suhde ympäröivään maailmaan.